Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Miss Suomi Matilda Wirtavuori paljasti urahaaveensa: "Asiasta on palaveri ensi viikolla"

19.09.2024 08:15 - Reija Saarinen

Wirtavuori kruunattiin Miss Suomeksi viime lauantaina.

Suomi sai uuden Miss Suomen viime viikon lauantaina, kun tamperelainen Matilda Wirtavuori painoi kruunun päähänsä. Suomiräp Radion haastattelussa Wirtavuori kertoo, ettei misseys ole hänelle mikään lapsuuden haave, vaan unelma sai pontta alleen muutama vuosi sitten. 

- Reilut kolme vuotta sitten syntyi tämä unelma, kun olin mukana Miss Tampere -kilpailussa. Siitä sitten lähdin tekemään systemaattisesti töitä tämän eteen, ja nyt se sitten konkretisoitui, kun viime lauantaina kruunun sain, Wirtavuori kertoo Aleksi Korpijaakon ja Ville Tanskasen haastattelussa. 

Wirtavuoren mukaan Miss Tampere -kisan voitto vuonna 2021 avasi hänen silmänsä, sillä hän tajusi, että misseys yhdistää kaikki hänelle tärkeät asiat.

- Tämä yhdistää kaikki minun intohimot ja taidot. Minulla on pitkä esiintymishistoria laulun ja tanssin parissa. Rakastan myös juontamista sekä mallintöitä. Sen lisäksi minulla on erilaisia yhteiskunnallisia asioita, joihin haluan vaikuttaa. 

Wirtavuori on saanut paljon positiivista palautetta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Yksi asia, josta hän saa erityisesti kiitosta, on kävely.

- Rakastan korkokengillä kävelyä. Aloitin sen jo 9-vuotiaana. Kävely on todella tärkeä juttu, etenkin kansainvälisellä tasolla. 

Seuraavaksi Wirtavuori suuntaa Miss Universum -kisoihin. Kansainvälinen huomio Wirtavuoren kohdalla on ollut poikkeuksellista, mutta Wirtavuori ei aio ottaa asiasta paineita.

- Otan sen enemmän positiivisena puskemisena eteenpäin. Se, että kirjoitetaan, että matilda voi olla seuraava Miss Universum, niin onhan se käsittämätöntä. Suomen viimeisin kruunu on vuodelta 1975 ja siitä on nyt melkein se 50 vuotta. 

Harjoittelu on jo käynnistynyt, samoin kuin näyttävien esiintymisasujen hankinta. Niistä tärkein on iltapuku.

- Iltapuku finaalilavalle on se tärkein vaatekappale. Mulla on itseasiassa tamperelainen suunnittelija joka sen tekee. Hänen kanssaan ollaan jo piirrelty erilaisia vaihtoehtoja. 

Vaikka Wirtavuorella on nyt edessä missivuosi, joka tuo paljon ainakin mallintöitä sekä juontokeikkaa, on hänellä myös yksi suuri urahaave, joka sekin on ottanut viime päivinä tuulta alleen. 

- Haluan tehdä töitä ja toiveena on jäädä viihdealalle. Lähdemme nyt myös edistämään laulu-uraani. Siihen liittyen on palaveri ensi viikolla, Wirtavuori kertoo. 

Kuuntele koko haastattelu täältä

Lue myös: Miss Suomi -kilpailun sääntöihin merkittävä muutos

Suomiräp Radio, Iskelmä, Radio Nova ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa. 

Kilpailut

Uusimmat