Antero Mertarannan ensimmäinen vieras Radio Novassa: Timo Soini

18.02.2015 08:01 -

Novan uuden Seitsemän oikein -sarjan keskiviikon juontaja on urheiluselostaja, moottoriturpa Antero Mertaranta. Kaksikko viettää keskenään studiossa peräti kaksi tuntia, iltapäiväkahdesta neljään.

– Antero Mertaranta on mies, jonka jonka jokainen suomalainen luulee tuntevansa, mutta onkohan näin sittenkään, epäilee Radio Novan ohjelmapäällikkö Samuli Aaltonen. Antsa meuhkaa Novan taajuudella otsikolla ”vihdoinkin muuta kuin urheilua”.

– Anterohan on sivistynyt mies, joka harrastaa kulttuuria laajalti, seuraa ajankohtaisia asioita ja politiikkaa, vaikka me suuri yleisö tunnemme hänet lähinnä urheilumiehenä. Tämä asia lähtee muuttumaan tästä päivästä alkaen, lupailee Aaltonen.

Antero Mertarannan ensimmäinen vieras Novan Seitsemän Oikein -sarjassa on Timo Soini, hyvinkin perussuomalaisena tunnettu mies, mutta nyt on tarkoitus selvittää, mitä muuta hän oikein on.

– Esimerkiksi hän on Millwall -nimisen, lontoolaisen futisseuran kannattaja, sekä kokolailla uskonnollinen kaveri, sanoo Antero Mertaranta. Tarkoitus ei hänen mukaansa ole tehdä ohjelmasta poliittista, vaan kysymys on mielenkiintoisista ihmisistä.

Novan seitsemän oikein Antero Mertarannan johtamana  Radio Novassa keskiviikkona 18. helmikuuta klo 14-16 vieraanaan perussuomalaisten Timo Soini.

Torstaina 19. helmikuuta Novan Seitsemän oikein -ohjelmaa emännöi Rita Strömmer vieraanaan KRP:n rikosylikomisario Thomas Elfgren. Silloin sukelletaan rikosten maailmaan.

Lisää Novan uusista ohjelmista:

Esa Saarinen Marco Bjurströmin ohjelmassa: kuuntele lähetys jälkikäteen!

Tuomas Enbuske avasi vahvasti uudella puheohjelmallaan – kuuntele lähetys

Radio Nova uudistaa konseptinsa ja ohjelmakarttansa 16.2. alkaen

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat