Elokuva perustuu tositapahtumiin.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Kimmon ollessa poissa, Markus ja Minna ovat studiossa. Minnalta saa nyt ostaa käyttöohjeita ääneen luettuna, Markus haluaisi lähteä kaljalle Mikael Björklundin kanssa ja selviää, miksi Minnalla on munat jäässä.
Radio Novan Aamu
yli 2 vuotta sitten
Levottomat-elokuva oli jättimenestys ja aikansa suurimpia ilmiöitä.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Kirjailija Nina Honkanen ja Hannu-Pekka Björkman ovat seurustelleen noin puoli vuotta.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Islantilaismuusikko nähdään heinäkuussa Helsingissä Finlandia-talossa.
Musiikki
yli 6 vuotta sitten
Björklund työstää kevään aikana myös uutta albumia.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Sädehtivä Irina Björklund korkkasi Flow Festivalin tunnelmallisimman lavan yhtyeensä kanssa.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Näyttelijä, laulaja Irina Björklund kävi kansainvälistä elämäänsä läpi Katja Ståhlin vieraana. Björklundin elämänpolku on kulkenut monen maan läpi. Tällä hetkellä perheen kotipesä on Björklundin lapsuudenmaisemissa Ranskassa.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Suomalaispopprain Silkkii-hitti sai uudet sanat ja sävyt Irina Björklundin käsittelyssä.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Tomi Björckin ja Kari Aihisen luotsaama Katastrofikokki on ruoanlaittokilpailu, jossa kilpailijat pyrkivät välttämään Suomen surkeimman kokin tittelin.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Irina Björklundin vuonna 2014 julkaistu kultaa myynyt käännöslevy La vie est une fête (Elämä on juhla) saa jatkoa.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Ivan Puopolo kutsui Seitsemän oikein ohjelmasarjan sunnuntaiseen ohjelmaansa stylisti Minttu Vesalan ja trenditutkija Susanna Björklundin puhumaan muodista ja tyylistä.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Yhdysvalloissa asunut näyttelijä ja laulaja kertoi Konttorin haastattelussa maanantaina, ettei muutto välttämättä ole pysyvä, mutta riski on ottamisen arvoinen.
Ajankohtaista
yli 11 vuotta sitten
Näyttelijä ja laulaja Irina Björklundin sooloalbumi julkaistaan 14. helmikuuta. Levy kantaa niemeä La vie est une fête.
Ajankohtaista
yli 11 vuotta sitten
Kirjailija Marja Björk tajusi olevansa transsukupuolisen lapsen äiti, kun hänen kuopuksensa oli vasta kolmevuotias. Tytön ruumiiseen olikin syntynyt poika.
Ajankohtaista
yli 12 vuotta sitten
Islantilaistähti Björk on toipumassa leikkauksesta, jossa tähdeltä poistettiin hyvänlaatuinen kasvain (polyyppi) äänihuulista. Laulaja kertoi asiasta itse kotisivuilleen lähettämässä viestissä.
Ajankohtaista
yli 12 vuotta sitten