Tänään virvotaan - muistatko miksi?
Sana virvonta on yhteydessä notkeaa oksaa tarkoittavaan virpi-sanaan. Virvottaessa pajunkissakimppua heilutetaan virvottavan edessä ja lausutaan virvontaluku eli -loru. Virvottavalle annetaan vitsa ja virpoja saa palkkioksi makeisia.
Alun perin virvonta on itäsuomalainen ortodoksiseen kristillisyyteen liittyvä siunaava palmusunnuntain perinne. Pajunoksat siunattiin kirkossa lauantain jumalanpalveluksen yhteydessä, jotta niillä voitiin virpoa sukulaisille tai perheenjäsenille palmusunnuntaina. Pajunoksa annettiin virvotulle virpomisluvun päätteeksi ja palkka tultiin noutamaan pääsiäislauantaina.
Virpominen on aiheuttanut myös kitkaa ja paheksuntaa. Osa ei hyväksy sitä että pikkulapset puetaan noidiksi ja he kiertävät palmusunnuntaina tai pääsiäisenä virpomassa tuntemattomia. Kyseinen tapa on heidän mukaansa länsisuomalaisen pääsiäisnoitaperinteen ja itäsuomalaisen virvontaperinteen sekoittamista.
Länsi-Suomessa – erityisesti Satakunnassa – virvontaa ei ole vanhastaan harrastettu. Virpomisen sijaan satakuntalaiset lapset keräävät makeisia Nuuttipukinpäivänä. Noita-asuisten lasten toimittama virpominen on kuitenkin läheistä sukua yleispohjoismaisille kevätperinteille, joissa esiintyy niin noidaksi pukeutumista kuin oksien koristelemista ja niillä ”piiskaamistakin”. Esimerkiksi Ruotsissa lapset ovat jakaneet pääsiäisvitsoja (påskris) ja -kortteja pääsiäisämmiksi pukeutuneina, Tanskassa ja Norjassa taas koristellaan laskiaiseksi oksia (fastelavnsris), joilla lapset ovat perinteisesti ”piiskanneet” vanhempansa hereille aamulla.
Nykyinen pääsiäisnoitaleikki on lasten viihteeksi kehitetty yhdistelmä trulliperinnettä (noidaksi pukeutuminen) ja palmusunnuntain virpomisperinnettä (virpovitsat, onnentoivotus ja palkan vaatiminen). Historiallisesti virpominen ja trullit ovat siis vastakkaisia ilmiöitä (virpominen liittyy ”siunaamiseen” ja trullit ”kiroamiseen”). Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla ”trullitellaan” pääsiäislauantaisin.
Kuvat: Shutterstock
(Radio Nova, Wikipedia)