Samae Koskinen ei ole mikään saarnamies
Samae Koskinen sanoi haluavansa tehdä uutuudestaan mahdollisimman epämuodikkaan levyn. Mutta eikö silloin ole riskinä, että siitä tykkäävät ainakin hipsterit ja mummot?
Muusikko Koskista kysymys naurattaa.
– En sinänsä halunnut tehdä mitään epämuodikasta levyä. Tarkoitin vähän asenteellisesti sitä, että tämä on siinä mielessä vähän epämuodikas levy, että tätä pitää kuunnella. Voiko näin artistina itse sanoa, että levyssä on pureskeltavaa? Kai mä voin.
Samae Koskinen, Riihimäellä vuonna 1978 syntynyt laulaja-lauluntekijä julkaisee viidennen sooloalbuminsa Henkilökohtainen ennätys perjantaina 5. syyskuuta. Monet muistavat miehen myös Sister Flo -yhtyeestä.
Sekä Sister Flo että Koskisen soolotuotanto on ollut kovasti kriitikoiden mieleen. Koskinen on yrittänyt suhtautua kritiikkiin kepeästi, ettei erehtyisi ylpistymään.
– Sister Flo -bändin kanssa me saatiin aina neljää-viittä tähteä arvioissa. Kaikki olivat sitä mieltä, että ne levyt olivat "maailman parhaita". Tai ei nyt tietenkään ihan aina, mutta kriitikot ovat kyllä lämmenneet tekemisistäni. Olen aina ollut tosi varovainen, alkaisi itsekin olla sitä mieltä, että ”jumalauta mä oon nero, kun sain viisi tähteä Hesarissa”. Olen varuillani niiden kanssa. Ja tämä levyhän on nyt tehty enkä mä sille enää mitään voi tehdä. Se on siinä, ja sen on pakko riittää.
Aurinkoinen Teksas, ja teksasilaiset
Henkilökohtaista ennätystänsä Koskinen kypsytteli kaksi vuotta. Levyä tehtiin ulkomailla, kuumassa Teksasissa, kylmällä Kirkkonummella, helsinkiläisen työhuoneen kellarissa ja Espanjan Sierra Nevadan vuorilla. Maisemanvaihdokset kuuluvat, kertoo Koskinen.
– Sain olla kaksi viikkoa Austinissa Teksasissa. Siellä oli 45 astetta lämmintä. Kyllä se vähän tarttui musiikkiin. Kappaleet eivät ole ihan niin synkkiä ja melankolisia kuin mitä ne olisivat olleet, jos ne olisi tehty marraskuisessa Suomessa. Kyllä se aurinko on jollain tapaa älytön voima, ja jos miettii tätä vuotta, meillä oli Suomessa vain kaksi viikkoa sitä tavaraa.
Austin oli Koskiselle iloinen yllätys. Kaupunki ei tänä päivänä ole pelkkää cowboyhattua ja Dallasia. Austin on vireä kulttuuri- ja musiikkikaupunki ja uuden ajan yritykset kuten Facebook ja Google ovat perustaneet sinne prameat toimistonsa.
– Sehän on ihan hipsterikaupunki koko Austin! Siellä ovat seitan-burgerit ja lattekahvilat vallanneet kadut, ihastelee Koskinen.
– Se on kiinnostava kaupunki siksikin, että siellä ei ole omaa ammattilaisurheilujoukkuetta ollenkaan, ja siellä katsotaankin paljon yliopistourheilua. Pääsin katsomaan jenkkifutista stadionille, johon mahtuu 150 000 ihmistä. Se oli ihan älytöntä, siellä oli elävä lehmä ja tykit paukkuivat! Joimme tailgate-meiningillä pari siksaria olutta ennen tapahtumaa, muistelee Koskinen.
– Tailgatehan tarkoittaa sitä, että ajetaan hemmetin isolla autolla parkkipaikalle ja grillataan ja juodaan pari kaljaa siellä, ennen kuin mennään itse peliin. Yliopistosarjoissahan ei ole anniskelua, mutta ammattilaissarjoissahan on, saa juoda keskiolutta lehterillä. Olen sitä mieltä, että se olisi ihan tervetullutta Suomeenkin. Mulla on Hartwall Areenalle kausikortti ja jokaisella erätauolla käydään sitten nielaisemassa kiukulla se yksi kalja. Se on mun mielestä paljon enemmän ongelmakäyttöä kuin se, että saisin juoda sen saman oluen erän aikana.
Takaisin Teksasiin, Koskinen! Muusikko havahtuu alkoholipoliittiselta sivupolultaan ja palaa aiheeseen.
– Teksasilaiset ovat törkeän ystävällisiä. Tämmöinen hämäläinen junttikin pääsi tosi nopeasti small talkin maailmaan. Siitä tuli tosi luontevaa. Kun kävelin ekan kerran kadulla ja ihmiset morjestelivat, mä mietin koko ajan, että mikä mussa on vikana, näytänkö mä siltä, että tulen suoraan pohjoisesta, vai mikä on vikana, muistelee artisti.
– Mutta viikon päästä puhuin jo supermarketissa luontevasti jonkun meksikolaiskaverin kanssa hedelmäosastolla, että mikä on suurin meloni. Siinä kulttuurissa on paljon, mitä kokee vieraaksi, mutta silti siinä on jotain tosi ihanaa. Siinä small talkissahan vaihdetaan vain muutama sana, ja otetaan toinen huomioon. Eihän siinä ole mitään sen syvempää.
Austinissa syntyneiksi kappaleiksi mies nimeää Myrskyn ja Etsin jotain mitä ei ole olemassakaan.
Matalat tunturit, makeat mansikat
Uuden levyn kappale Holtiton syntyi Espanjassa, Salobrenassa.
– Siellä kuuntelin paljon Paul Simonia. Tuijotin älyttömän isoa vuorta pieneltä kattoterassilta ja sitten aloin soitella jotain. Sieltä tuli mitä tuli, aika paljon myös kivoja aihioita.
Ja millainen vuori! Koskinen suorastaan mykistyi.
– Olin aina ajatellut, että tuokaa kaikki ihmiset meidän Leville ja Ylläkselle, että ihmiset on ihmeissään, miten upeat laskettelumahdollisuudet siellä ovatkaan. Mutta Espanjan Sierra Nevadalla se oli jotain ihan posketonta: aurinko paistaa ja silti on lunta. Laskut olivat varmaan kilometrin mittaisia.
Samaen perhe, myös pieni poika, oli mukana monella reissua.
– Olisi nämä samat kappaleet varmaan Laajasalossakin saanut tehtyä, mutta kyllä eri paikat inspiroivat. Niissä ottaa eri asioita huomioon. Mun ammattia voi harjoittaa ihan missä vain, ja se on etuoikeus.
Paluu reissuilta Suomeen on ollut Koskisen mukaan sitä mukavampaa, mitä enemmän ikää on kertynyt. Parikymppisenä hatutti.
– Lentokentälle saapuessa ajattelin aina, että ei helvetti, taas joudun tänne myrtyneiden alkoholistein sekaan! Nyt ajattelen, että tässä on monta tosi upeata puolta tässä kotimaassa, joita olen oppinut arvostamaan tosi, tosi paljon. Suomen kesä on kaunis ja mansikat hyviä.
Kaukana oppii kuitenkin näkemään lähelle.
– Sehän antaa perspektiiviin muutoksen, kun lähtee uusiin maisemiin. Pahinta on junnata samojen ongelmien kanssa puoli vuotta putkeen jossain pienessä kolossa, olkoon se pulma joku laulu tai mikä vaan. Kun vähän liikahtaa, näkee asian ihan eri kulmasta. Että ei tämä ongelma ollutkaan kovin iso.
Mutta onko Samae Koskisen uudella albumilla jokin missio?
– Kyllä mä luulen, että on. Se on tietty toivo, ja toivon antaminen. Mä olen miettinyt mun agendaa, että mikä on mun syy tehdä musaa. Kyllä se on jotenkin se juttu, että haluaa kertoa, että asioilla on mahdollisuus mennä parempaan suuntaan ja että mistä tahansa pystyisi jotenkin selviytymään. Että missä tahansa elämäntilanteessa voi muuttua jotenkin paremmaksi tyypiksi. Tai hylätä jotkut vanhat jutut, jotka välttämättä ei ole olleet niin terveellisiä. Enkä nyt puhu mistään makkaransyömisestä vaan ylipäätään henkisen puolen jutuista.
Samae nostaa esiin vielä yhden uuden laulunsa.
– Laivaan-kappaleessahan on lapsiperheen eskapismia. Jossain on paikka, jossa voi levähtää hetken. Eduskuntavaalien jälkeen moni mun ystävä oli aika huonona, että mitä tässä tulee tapahtumaan, ja millä arvoilla tullaan tässä maassa tekemään päätöksiä, kertoo Koskinen.
– Mutta sillä, että mä sanon, että natsit on pahoja tai älkää syökö lihaa, ei ole mitään merkitystä. Paljon siistimpi tapa ottaa kantaa on se, että kertoo maailmassa olevan paljon hyvääkin. Keskityn siihen hyvään enkä siihen skeidaan. Se on vähän sama kuin lasten kasvatuksessa: jos vanhempi jaksaa ja sillä on kaikki omat asiat kondiksessa, se on paljon parempi vanhempi kuin sellainen, joka on ihan lopussa.
Samae Koskisen Henkilökohtainen ennätys julkaistiin perjantaina 4. syyskuuta 2015.
