Kuva: Shutterstock

Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi poikkeuksellisen paljon - yksi ikäryhmä erottuu

03.05.2024 09:15 - Sanni Seppä

Lastensuojeluilmoitusten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Vuonna 2023 joka kuudennesta 13-15-vuotiaasta tehtiin lastensuojeluilmoitus, selviää THL:n tilastoista. Ilmoitusten määrä on lisääntynyt eniten juuri tässä ikäryhmässä.

Ilmoitusten määrä on ollut kasvussa joka vuosi, mutta viime vuonna kasvua tapahtui erityisen paljon. Viime vuonna tehtiin 31 000 lastensuojeluilmoituksia 13-15-vuotiaista. Kolme vuotta sitten samasta ikäryhmästä tehtiin ilmoituksia 21 000. 

- Nuorten pahoinvointi eri indikaattoreilla mitattuna on viime vuosina lisääntynyt. Olisi yllättävää, jos esimerkiksi nuorten lisääntyneet mielenterveyden ongelmat sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden kuormitus eivät heijastuisi myös lastensuojelun palvelujen tarpeeseen, kertoo THL:n tutkimusprofessori Taina Laajasalo THL:n tiedotteessa. 

Lastensuojeluilmoitukset ovat yli kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Viime vuonna ilmoitus tehtiin 110 000 lapsesta eli 10,2 prosentista. Ilmoitusten määrä kasvoi viime vuonna jokaisella hyvinvointialueella. 

- Lastensuojeluilmoitukset kertovat usein nuorten oireilusta.  Toisaalta ilmoitus voidaan tehdä tilanteessa, jossa pienen lapsen äiti on aloittamassa päihdekatkaisun ja lapsi tarvitsee hoitopaikan. Jokainen ilmoitus tulee ottaa vakavasti, kertoo THL:n kehittämispäällikkö Laura Yliruka.

Kiireellisten sijoitusten määrä kääntyi myös kasvuun vuonna 2023. Eniten niitä tehtiin 15-vuotiaille. Sijoituksia oli eniten Kymenlaaksossa (1,7 prosenttia) ja vähiten Etelä-Karjalassa (0,4 prosenttia). Eniten kiireelliset sijoitukset vähenivät Satakunnassa. Myös avohuollon piirissä olevien lasten ja nuorten määrä oli kasvussa viime vuonna. Sen sijaan huostaan otettujen lasten määrä pysyi aikaisempien vuosien tasolla.

- Joillain alueilla kiireellistä sijoitusta käytetään vain akuuteissa vaaratilanteissa, kun taas toisaalla myös suunniteltuna interventiona esimerkiksi puuttumalla lapsen päihteiden käyttöön. Kiireellisten sijoitusten määrän kasvun taustalla on monia tekijöitä. Esimerkiksi se, kriisiytyvätkö tilanteet perhesosiaalityössä, koska lastensuojeluun ei pääse ajoissa, Yliruka sanoo.  

Ilmoituksen voi tehdä kuka tahansa, mutta viranomaisilla kuten esimerkiksi poliisilla ja päiväkodilla on velvollisuus tehdä ilmoitus. 

Lue myös: Yle: Euroviisut vaativat erityisesti tänä vuonna kovia turvatoimia - näin se näkyy kävijöille

Lue myös: Maapallo kestäisi jokaisen ostavan vain 7 uutta vaatetta vuodessa - rakenna kestävä vaatekaappi näin

Lue myös: Älä unohda polkupyörän keväthuoltoa - asiat, jotka tulee tehdä ennen käyttöönottoa

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat