Kuva: Shutterstock

Varusmiespalveluksen keskeyttäminen on yhä harvinaisempaa - yksi syy yleisin

25.07.2024 10:15 - Vilma Toikka

Terveydelliset syyt ovat yleisimmät syyt keskeytykselle.

Varusmiespalveluksen keskeyttämisten määrässä on positiivista laskusuuntaista kehitystä, kertoo Puolustusvoimat.

Puolustusvoiminen joukko-osastoissa palveluksen aloitti yli 12 000 alokasta 1/24-saapumiserässä. Tammikussa alottaneista 16,1 prosenttia on keskeyttänyt palveluksen alokas-, koulutushaara-, erikoiskoulutus- ja joukkokoulutusjaksojen jälkeen. Keskeyttäneiden määrä on 2,6 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin aloittaneen saapumiserän. Puolestaan kahta vuotta aiempaan saapumiserään verraten luku on 3,3 prosenttiyksikköä pienempi.

Keskeyttäneiden vähenemiseen on vaikuttanut muun muassa koronavirustilanteen hellittäminen sekä ennakkoterveystarkastuksiin kohdennetut kehitystoimenpiteet.

– Ennakkoterveystarkastuksiin on sidottu enemmän henkilöstöresurssia, ja tarkastukset ovat todennäköisesti toteutuneet paremmin kuin korona-aikana. Tämä näkyy mahdollisesti pienempänä poistumana, Kenttälääkinnän palveluyksikön johtaja, lääkintäkomentaja Petri Kangaspunta kertoo.

Terveydelliset syyt edelleen merkittävä keskeyttämisen syy

Vuoden 2024 tammikuun saapumiserän keskeyttäneiden merkittävin syy on ollut siirto E-palveluskelpoisuusluokkaan, määrät E-luokituksessa ovat vähentyneet verrattuna kahden aiemman tammikuun saapumiserän vastaaviin määriin. E-luokitus tarkoittaa terveydellisistä syistä annettua vapautusta palveluksesta määräajaksi. 

E-luokituksen vähenemiseen on vaikuttanut palveluskelpoisuusluokituksen uudistamiseen tähtäävä työ, arvioi Kangaspunta.

– Palveluskelpoisuusluokitusta koskevassa uudistuksessa pyritään siihen, että myös matalamman fyysisen suorituskyvyn omaavat voivat suorittaa asepalveluksen sellaisessa tehtävässä, josta ei ole vaaraa henkilön terveydelle. Tämän suhteen on tehty hyvää yhteistyötä terveysasemien, perusyksiköiden ja henkilökunnan välillä, ja toivon, että tämä näkyisi keskeytysten määrässä myös pidemmällä aikavälillä.

Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat myös yksi syy keskeyttämiselle.

– Nuorten hyvinvointi yhteiskunnassa heijastuu myös Puolustusvoimiin. Pyrimme toki parantamaan tilannetta omalta osaltamme varusmiespalveluksen aikana. Seuraamme varusmiesten vointia jatkuvasti esimerkiksi varusmiesten ja henkilökunnan välisen keskustelun perusteella ja palautekyselyiden avulla sekä kehitämme koulutusta mahdollisimman mielekkääksi. Pienempi poistumaprosentti on ehdottoman positiivinen asia, ja toivomme, että tämä laskusuuntainen kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa, toteaa Pääesikunnan koulutusosaston apulaisosastopäällikkö, eversti Vesa Helminen.

Lue myös: Asevelvollisuuslaki muuttuu tänään

Lue myös: Mielenterveyden hoitokäyntien määrässä korostuu yksi ryhmä

Lähde: Puolustusvoimat

Kilpailut

Uusimmat