Kuva: Shutterstock

Hellepäivien ennätys rikkoutui jälleen - potissa jo hurja määrä

10.09.2024 17:15 - Minttu Tikkanen

Hellepäivien ennätys on rikkoutunut tänä vuonna monia kertoja.

Hellepäivien määrän ennätys vuositasolla rikkoutui jälleen tänään tiistaina. Tiistain jälkeen tänä kesänä on mitattu jo 71 hellepäivää, joka on enemmän kuin koskaan Suomessa mittaushistoriassa. Asiasta kertoo muun muassa Foreca. 

Tänään lämpimintä oli Lappeenrannan Konnunsuon havaintoasemalla, jossa mitattiin iltapäivällä 25,2 astetta. Helteen raja on 25,1 astetta.

Aiempi ennätys, 65 hellepäivää, mitattiin vuonna 2002, ja se rikkoutui jo viime viikolla. Sittemmin hellepäivät ovat vain seuranneet toisiaan ja rikkoneet edellisen ennätyksen päivittäin.

Lisäksi toinen ennätys on rikkoutunut, kun syyskuussa on mitattu tänä vuonna jo kahdeksan hellepäivää, joka on enemmän kuin koskaan aiemmin Suomessa. Aiempi syyskuun hellepäivien ennätys oli vuodelta 1968, jolloin hellepäiviä oli viisi.

Tällä viikolla lämpötilat ovat Forecan mukaan jopa 3-8 astetta lämpimämpiä kuin tyypillisesti samana ajankohtana. Forecan mukaan hellerajan ylittyminen on yhä mahdollista vielä muinakin päivinä. Myös tulevat viikot näyttävät sääkartoilla vielä joitakin asteita tavanomaista lämpimämmiltä.

Tilastojen valossa myöhäisin hellepäivä on Suomessa nähty syyskuun 17. päivä, jolloin hellettä mitattiin vuonna 1947 Tampereella ja Seinäjoella.

Viimeisimmät 12 kuukautta ovat myös tehneet maailmanlaajuisen ennätyksen mittaushistorian kuumimpina, kun katsotaan koko maailman keskiarvoa. Lisää aiheesta voit lukea alta.

Lue myös: Viimeiset 12 kuukautta ovat olleet mittaushistorian kuumimmat - pelottava raja näyttää jo ylittyneen

Lue myös: Foreca: Ensi viikon sää vastaa "heinäkuun puolenvälin" lämpötiloja

Lue myös: Vuosittaisen hellepäivien määrän ennätys rikkoutui tänään - edellinen ennätys yli 20 vuoden takaa

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat