Kuva: Shutterstock

Pienituloisten perheiden lapset joutuvat kiusatuksi muita useammin - yksi syy korostuu

14.10.2024 15:45 - Nina Turunen

Kiusaamisen yleisimmäksi syyksi mainittiin kiusatun oma toiminta.

Pienituloisten perheiden lapset joutuvat huomattavasti useammin kiusatuksi kuin suurituloisten perheiden lapset, selviää Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen tutkimuksesta. Oppilaista ainakin 39 prosenttia ilmoittaa tulleensa kiusatuksi viimeisen kuukauden aikana, kun kiusaamiseksi määritellään ainakin yhden luokkakaverin ilmoitus kiusaamistilanteesta.

Tutkimuksessa esitettiin myös toinen määritelmä kiusaamiselle, jossa kiusatuksi lasketaan oppilaat, jotka on mainittu kiusaamisen kohteeksi ainakin kolme kertaa. Tällöin viimeisen kuukauden aikana kiusatuksi koki tulleensa yhdeksän prosenttia oppilaista.

Suomalaistaustaisten oppilaiden kohdalla perheen tulot ennakoivat vahvasti lapsen kiusatuksi tulemisen todennäköisyyttä. Tulosten mukaan kiusatuksi joutumisen todennäköisyys laskee perheen tulotason noustessa.

Perheen tuloista riippumatta maahanmuuttajien lasten riski joutua kiusaamisen uhriksi on kuitenkin suunnilleen yhtä suuri kuin pienituloisimpien suomalaisperheiden lapsilla.

Tutkimukseen osallistuneet mainitsivat yleisimmäksi kiusaamisen syyksi kiusaamisen kohteen oman toiminnan. Syitä kiusaamiselle ovat esimerkiksi provosoiva tai ärsyttävä käytös, virheen tekeminen, hyvä tai huono koulumenestys, maahanmuuttajatausta, kieli, uskonto, ihonväri ja vaatetus.

Maahanmuuttajien lapset kokevat suomalaistaustaisia lapsia useammin kiusaamisen johtuvan syistä, joihin he eivät itse voi vaikuttaa.

Tutkimushankkeessa kartoitettiin 5. luokan oppilaiden ja opettajien kokemuksia kiusaamisesta ja ennakkoluuloista. Kyselyyn osallistui yli 16  000 oppilasta lähes sadasta eri eteläsuomalaisesta koulusta.

Lue myös: Nuorten netinkäyttö saanut huolestuttavia piirteitä - erityisesti korostuvat tytöillä

Lue myös: Korkeakouluopiskelijoiden psyykkinen kuormitus vähentynyt: "Pitkästä aikaa hyvä uutinen"

Lähde: Karvi

Kilpailut

Uusimmat