Joulukuusien hiilijalanjäljissä on merkittäviä eroja.
Suomessa asuu noin puoli miljoonaa vieraskielistä, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi.
Venäjänkielisten näkemykset eroavat keskimääräisesti koko väestöstä.
Yli puolet työikäisistä naisista on kokenut seksuaalista häirintää työelämässä.
Suomen väkiluku oli lokakuun loppuun mennessä noin 5,6 miljoonaa.
Suomen suosituin salasana on qwerty123.
Heitteille jätetyt kissat aiheuttavat populaatiokissaongelman.
Kiusaamisen yleisimmäksi syyksi mainittiin kiusatun oma toiminta.
Moo Deng -nimeä kantavasta poikasesta tuli nettihitti.
Uuden lain myötä pyritään parantamaan työntekijöiden elämän ja työn tasapainoa sekä mielenterveyttä.
Osa uskoo, että lemmikin pitäminen on helpompaa kuin lapsen kasvattaminen.
Koulu pyysi lopulta anteeksi haukuttua annosta.
Twiitti nousi nopeasti viraalihitiksi, joka on kerännyt tuhansia jakoja.
Uusi, alustava ennätyslukema on 14,6 astetta.
Lukuisat sosiaalisen median käyttäjät ihastelivat ilmiötä.
Ihmiset ovat olleet täysin pöllämystyneitä siitä, mitä kuvassa voisi olla.