Kuva: Shutterstock

Helsinki rakentaa täysin tyhjästä keskeiselle paikalle uuden asuinalueen - asuntoja tuhansille

14.10.2024 13:45 - Minttu Tikkanen

Alue vaatii vielä ensiksi puhdistustöitä.

Helsinki aloittaa rakennustyöt Pasilassa Eteläisen Postipuiston alueelle, jonne rakentuu täysin uusi asuinalue tuhansille ihmisille.

Eteläisen Postipuiston tällä hetkellä melkolailla tyhjillään oleva alue halutaan hyödyntää asumiskäyttöön, sillä se sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä Pasilan juna-asemasta ja Triplasta. Alueelle aletaan nyt rakentaa 152 000 kerrosneliömetriä uusia asuntoja, mikä tarkoittaa tuhansien asukkaiden aluetta.

Asuntojen lisäksi alueelle tulee toimitiloja, sekä monia palveluja kuten suunnitellusti muun muassa päivittäistavarakauppa ja päiväkoti. 

Aivan heti alue ei kuitenkaan ole muuttovalmis, sillä ennen kuin rakennustyöt pääsevät alkuun, täytyy alueella suorittaa maaperän puhdistustöitä. Alueella on aikaisemmin sijainnut muun muassa ampumarata ja kaatopaikka. Puhdistustöiden jälkeen rakennetaan kadut ja kunnallistekniikka, minkä jälkeen varsinainen talonrakennus voi alkaa vuonna 2027. 

Rakennustyöt toteutetaan vaiheittain, ja koko asuinalueen odotetaan olevan valmis vuoteen 2035 mennessä.

Lue myös: Helsinki kunnostaa huumeongelmista parjatun puiston

Lue myös: Helsingin keskeisen kadun muuttamisesta kävelytieksi äänestettiin - näin kävi

Lähde: Helsingin kaupunki

Kilpailut

Uusimmat