Kuva: AOP

Lähes viikko hurrikaani Miltonin jälkeen Floridassa osa talouksista edelleen ilman sähköä

15.10.2024 15:45 - Minttu Tikkanen

Sähköt katkesivat miljoonista talouksista, ja monet rakennukset ovat myös täysin tuhoutuneet asuinkelvottomiksi.

Floridassa toivutaan yhä lähes viikko sitten alueelle rantautuneesta hurrikaani Miltonista. Milton iski Floridaan paikallista aikaa viime keskiviikkona, mutta yhä osa talouksista on sen jäljiltä ilman sähköä.

Muun muassa yhdysvaltalainen uutistoimisto Associated Press kertoo, että sähköt on onnistuttu palauttamaan tiistaihin mennessä noin 93 prosenttiin yli kolmesta miljoonasta taloudesta, jotka sen hurrikaanin aikana menettivät.

Alueet, jotka yhä tulvivat, tulevat saamaan sähkön viimeisinä, sillä alueille ei turvallisuussyistä päästä vielä edes tekemään sähkötöitä.

Sähköjen palautuminen ei myöskään ole ainoa, eikä edes vakavin ongelma alueella. Monia taloja on tuhoutunut hurrikaanissa ja tulvissa täysin ja kuolonuhrejakin tiedetään olevan ainakin 11.

Monet toiminnot yhteiskunnassa ovat kuitenkin hiljalleen palautumassa, sillä esimerkiksi huoltoasemat ja koulut ovat jälleen aukeamassa. 

Florida toipuu kuitenkin edelleen myös vain paria viikkoa ennen hurrikaani Miltonia iskeneestä hurrikaani Helenestä, jonka kuolonuhrien määrä nousi jopa yli 200 henkeen. 

Lue myös: Floridaa lähestyvä hurrikaani sai vaarallisimman luokituksen - miljoonien ihmisten asuinalueita evakuoidaan

Lähteet: AP

Kilpailut

Uusimmat