Kuva: Shutterstock

Foreca: Talvi saattaa viivästyä

23.10.2024 09:15 - Minttu Tikkanen

Pohjois-Suomessa talvi on jo nyt myöhässä.

Talvi saattaa tänä vuonna koko maassa olla myöhässä, ennustaa Foreca. 

Tavallista leudommasta syksystä on nähty viitteitä viime viikkojen mittaan, kun lämpötila ei vain ole ottanut laskeakseen vuodenajalle tyypillisiin lukemiin. Syksy saattaa antaa viitteitä myös siitä, että myös marraskuun ja tammikuun välinen ajanjakso tulee Suomessa olemaan tavallista lämpimämpi.

Kolmen kuukauden jaksolle mahtuu varmasti kylmempiäkin jaksoja, mutta ainakin tuleva kuukausi näyttää kuukausiennusteessa lämpimältä.

Lapissa talvi on jo parhaillaankin myöhässä. Sieltä ei vielä lokakuun lopulla löydy tunturien huippuja lukuun ottamatta havaintoasemaa, jolla terminen talvi olisi todettu alkaneeksi. Tilastollisessa keskiarvossa termisen talven eli lämpötilojen kääntymisen laskuun olisi Pohjois-Suomessa jo pitänyt tähän mennessä alkaa.

Foreca muistuttaa kuitenkin, että termiset vuodenajat eivät yleensä ala päivälleen tilastollisen keskiarvon mukaan, mutta mitä kauemmas siitä mennään, sitä erikoisempi sääilmiö on toki kyseessä.

On myös yhä mahdollista, että ennuste muuttuu, sillä vuodenaikaennusteet ovat Suomessa hyvin hankalasti arvioitavissa. Esimerkiksi eteläisessä Suomessa terminen talvi alkaa muutoinkin keskimäärin vasta joulukuussa, mikä saatetaan yhä saavuttaa, vaikka nyt olisikin tavanomaista lämpimämpää. 

Lue myös: Rakastettu Pentulive alkaa taas - nyt seurataan bordercollien pentuja

Lue myös: Poliisin tehovalvonta johti satoihin sakkoihin - erityisesti yksi ikäryhmä korostui törttöilyssä

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat