Kuva: Shutterstock

Tiedätkö miten usein vesipullo olisi syytä vaihtaa uuteen?

05.08.2024 14:15 - Reija Saarinen

Vesipullon peseminen on terveyden kannalta hyvin tärkeää.

Kuten tiedämme, on veden juominen tärkeää. Päivittäisen määrän saavuttaakseen, moni on hankkinut itselleen vesipullon, joka kulkee kätevästi mukana niin töissä kuin vapaa-ajalla.

Koska vesi on puhdasta, moni saattaa vain huuhdella säännöllisesti käytössä olevan pullon ilman sen suurempaa pesua. Pesu kuitenkin kannattaisi, sillä uudelleenkäytettävässä vesipulloissa saattaa vuonna 2022 julkaistun tutkimuksen mukaan olla jopa 40 000 kertaa enemmän bakteereita kuin vessanpöntössä.

Ravitsemusterapeutti Michaella Mazzonin mukaan vesipullo olisi syytä pestä lämpimällä saippuavedellä päivittäin. Syykin on selvä, vesipullo on oiva kasvualusta bakteereille ja homeelle. Kun koskettelemme ja juomme siitä, voimme myös siirtää bakteereita ulkopuolelta sisäpuolelle. 

Likainen vesipullo saattaa saada myös veden maistumaan oudolta. Sen lisäksi sillä voi olla terveydellisiä vaikutuksia.

- Jos ihmisellä on esimerkiksi homeallergia, saattaa hän likaisesta pullosta juotuaan saada homeallergiaoireita, kuten päänsärkyä, ummetusta ja hengitysteiden ärsytystä, Mazzon kertoo.

Pesun lisäksi vesipullo on syytä vaihtaa uuteen säännöllisin väliajoin.

- Vaikka vesipullon pesisi säännöllisesti, kannattaa se vaihtaa uuteen kerran vuodessa. Hyvä vaihtoväli on 6-12 kuukautta. 

Lue myös: Hepatiitti B -tartuntamäärät kasvavat vuosi vuodelta

Lue myös: Muistitko hakea tämän rokotteen, jos olet 25-, 45- tai 65-vuotias? Tehosteesta ei tule muistutusta

Lähde: Glamour

Kilpailut

Uusimmat