Kuva: Shutterstock

Asuntojen hintojen nousu voi olla ensi vuonna aiemmin odotettua suurempaa, ennustaa OP

10.09.2024 16:15 - Minttu Tikkanen

Asuntokauppa näyttää hienoisia piristymisen merkkejä.

OP Ryhmän ekonomistit ennustavat, että asuntojen hinnat voisivat ensi vuoden aikana nousta jopa 2,8 prosenttia, joka on selvästi enemmän kuin aiemmin ennustettu 2,0 prosentin nousu.

Vaikka hintakehitys ensi vuonna lähtisikin nousuun, näyttää myös todennäköiseltä, että tänä vuonna asuntojen hinnat ehtivät kuitenkin vielä laskea enemmän kuin alkuvuodesta arveltiin. Kokonaisuudessaan asuntojen hintojen arvioidaan nyt laskevan tämän vuoden aikana 2,0 prosenttia, kun vielä keväällä ennustettiin, että lasku jäisi 1,5 prosenttiin.

– Asuntomarkkinoiden elpyminen on käynnistynyt odotettua tahmeammin ja osin ensi vuoden positiivisemmassa näkemyksessä on kyse elpymisen siirtymisessä hieman eteenpäin. Isossa kuvassa odotukset eivät ole muuttuneet aiemmasta. Asuntomarkkinat elpyvät, mutta pikaelpymistä ei ole näköpiirissä, kommentoi tiedotteessa OP Ryhmän senioriekonomisti Joona Widgrén.

Asuntokauppa näyttää myös hiljalleen piristyvän, sillä kauppoja on jo tehty tänä vuonna enenevään malliin, vaikkakin vieläkin tavanomaista vähemmän.

– Asuntojen kauppamäärät ovat jo nousseet pohjalukemista, mutta kauppaa käydään yhä selvästi normaalia vähemmän. Loppuvuoden osalta odotuksissa ei ole tapahtunut suurta muutosta ja odotamme yhä, että asuntomarkkinat alkavat piristyä syksyn ja talven aikana, Widgrén jatkaa.

Asuntokauppaan heijastuvat muun muassa korkojen lasku ja tulokehityksen sekä taloustilanteen kohentuminen. 

– Kestävämmälle asuntomarkkinoiden elpymiselle alkaa olla eväitä korkojen laskun, hyvän tulokehityksen ja taloustilanteen parantumisen myötä. Työmarkkinoiden heikentyminen hieman latistaa tunnelmaa, mutta kaiken kaikkiaan näkymä asuntomarkkinoiden piristymiselle on hyvä, Widgrén sanoo.

Rakentaminen sakkaa edelleen

Vaikka asuntokauppa näyttää elpymisen merkkejä, laahaa uudiskohteiden rakentaminen vielä kaukana takana. Asuinrakennusinvestoinnit ovat vain parissa vuodessa, vuodesta 2022 tähän asti laskeneet jopa 37,5 prosenttia eli takaisin 15 vuoden takaiselle tasolle.

Nyt ekonomistit kuitenkin toisaalta uskovat, että huiman laskun jälkeen pohja on kuitenkin jo saavutettu.

– Rakentaminen ja etenkin asuinrakentaminen ovat olleet Suomen talouden selvästi heikoimmat lenkit. Ilman rakentamisen negatiivista vaikutusta Suomen talous olisi kasvanut koko ajan ja kehittynyt euroalueen kanssa samaa tahtia. Rakentamisen romahduksella onkin ollut merkittävä rooli talouden heikkoudelle, Widgrén kuvailee.

Lue myös: Asuntojen hinnat laskivat edelleen - lasku suurinta suurissa kaupungeissa

Lue myös: Asuntokauppojen määrässä tapahtui muutos

Lue myös: Yleisen asumistuen maksaminen omistusasuntoihin päättyy

Lähde: OP

Kilpailut

Uusimmat