Kuva: Shutterstock

Vuokralla asuvien määrässä ylittyi uusi rajapyykki

20.09.2024 20:15 - Minttu Tikkanen

Vuokralla asutaan erityisesti yksin asuttaessa ja nuorina.

Yhä useampi suomalaisista asuu vuokralla, selviää Tilastokeskuksen datasta.

Vuonna 2023 ylittyi vuokra-asumisessa myös uudenlainen rajapyykki, kun vuokralla asuvien määrä ylitti miljoonan asuntokunnan rajan. Vuoden 2023 lopussa vuokralla asuvia asuntokuntia oli 1,02 miljoonaa. Näissä miljoonassa asuntokunnassa asui noin 1,58 miljoonaa ihmistä.

Määrä on noussut viimeisen vuosikymmenen aikana vauhdilla. Vuoden 2023 lopussa määrä oli jopa 6 prosenttia enemmän kuin vuokralla asuvia asuntokuntia oli vuonna 2010. Vuonna 2023 kaikista asuntokunnista vuokralla asuvien osuus oli 36 prosenttia.

Kokonaiskuvassa vuokralla asuminen on kuitenkin edelleen vähäisempää kuin omistusasunnoissa asuminen. Suomessa vuonna 2023 omistusasunnoissa asui noin 3,75 miljoonaa ihmistä, ja omistusasunnossa asuvia asuntokuntia puolestaan oli yli  1,7 miljoonaa.

Vuokralla asuminen korostuu Tilastokeskuksen tietojen mukaan erityisesti joissain väestöryhmissä. Alle 30-vuotiaiden asuntokunnista valtaosa, jopa 82 prosenttia, asui vuokralla. Myös yksin asuttaessa asuttiin yleisemmin vuokralla kuin omistusasunnossa, sillä yksinasujista 51 prosenttia asui vuokralla ja 46 prosenttia omistusasunnossa.

Lue myös: Asuntojen hintojen nousu voi olla ensi vuonna aiemmin odotettua suurempaa, ennustaa OP

Lue myös: Opiskelijoiden asumisessa näkyy nyt selvä trendi, ja syynä on vuoden 2017 muutos asumistukeen

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat