PMMP ja Kuumaa julkaisevat yhteisbiisin
Tänä vuonna paluun tehnyt suosikkiyhtye PMMP hämmensi someseuraajiaan eilen, kun bändin Instagram-tilille ilmestyi merkillinen video. Videolla yhtyeen jäsenet kulkevat pimeässä hallissa taskulamppujen kanssa. Yllättäen myös Kuumaa-yhtye julkaisi eilen samantyylisen videon.
Nyt videoiden syy on selvinnyt, sillä yhtyeet ilmoittivat tänään julkaisevansa yhteisbiisin. PMMP:n ja Kuumaan yhteisbiisi Haloo ilmestyy tänään keskiyöllä kello 00:00.
"Nuorten kokemat mielenterveyden haasteet ovat viime vuosina voimakkaasti lisääntyneet ja moni nuori jää yksin mielen myrskyjen kanssa. Sekasin-chattiin tuli viime vuonna yhteensä 160 000 yhteydenottoa. Alle neljännekseen pystyttiin vastaamaan", PMMP:n tuoreessa somejulkaisussa kerrotaan.
"Kummallakaan bändillä ei ollut suunnitelmissa julkaista uutta musiikkia, mutta juuri tämän biisin julkaiseminen tuntui merkitykselliseltä, sillä nuoret tarvitsevat apua tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Nyt vuoden pimeimpänä aikana haluamme kohdistaa valon heihin. Yhteiskappaleella haluamme antaa tukemme MIELI ry:lle ja haastaa biisillä ihmisiä mukaan keräämään varoja nuorten mielenterveystyöhön."
Voit katsoa julkaisun alta.
Jos julkaisu ei näy, katso se tästä.
Voit katsoa julkaisun myös tästä.
Lue myös: Uudet Emma-ehdokkaat julki - ehdokkuuksien kärkinimi ei yllätä
Lue myös: Maija Vilkkumaa jää ainakin vuodeksi tauolle keikkalavoilta - sitä ennen luvassa on klubikiertue
Lue myös: Helsinkiin ensi kesänä uusi ulkoilmakeikkapaikka - katso ensimmäiset keikat