Kuva: AOP/Kimmo Brandt
Tällaista sijoitusta Erika Vikman itse tavoittelee Euroviisuissa
Euroviisujen vedonlyöntitilastoissa Vikman on kivunnut korkealle.
Uuden Musiikin Kilpailun voittaja Erika Vikman suuntaa Euroviisuihin toukokuussa kappaleellaan Ich Komme. Euroviisut järjestetään tänä vuonna Sveitsin Baselissa 13.–17. toukokuuta. Vikman nousee viisulavalle laulukilpailun toisessa semifinaalissa 15. toukokuuta.
Vikman on voittonsa jälkeen kivunnut Euroviisujen vedonlyöntitilastojen kärkisijoille, mikä tuntuu artistista hämmentävältä. Mutta millaista sijoitusta artisti itse lähtee tavoittelemaan?
– Tavoitteeni olisi päästä top 10:een, Vikman toteaa.
Kunnianhimoinen tavoite ei missään nimessä ole mahdoton, Suomihan on pärjännyt viisuissa viime vuosina hienosti. Vikmanin mielestä on tärkeää unelmoida isosti, sillä vain niin villeimmätkin unelmat on mahdollista saavuttaa.
– Jos ei aseta korkeita tavoitteita, niin miten niitä voi ikinä saavuttaa? Vikman miettii.
– Mieluummin asetan korkeat tavoitteet ja joskus niihin ei päästä, mutta ainakin on ollut tavoite. Eikä ajatella jotenkin vaatimattomasti, että no katsellaan.
Vikman sanoo, että hyvät sijoitukset vedonlyöntitilastoissa kouraisevat kyllä vatsanpohjasta, mutta vain hyvällä tavalla. Hän ei vaikuta ottavan turhan paljon paineita tulevasta viisurumbasta.
– Mulle oli paljon jännittävämpää, että miten voitan Suomen puolelleni, kuin sitten se, että mitä käy Euroviisuissa. Euroviisut ovat niin iso tapahtuma, että niin käy, miten on tarkoitettu. Enemmän minua jännitti UMK, koska sen halusin oikeasti voittaa ja päästä sinne viisuihin.
– Mielenkiintoista nähdä tässä tulevan kolmen kuukauden aikana, että miten hype kasvaa vai kasvaako, artisti summaa.
Voit kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta.
![](/files/media/image/2025/11/2025_11_02_67ab0709bd769_480.jpg)
Erika Vikman edustaa Suomea Euroviisuissa tänä vuonna. (kuva: Janita Mutanen)
Lue myös: Erika Vikman pelkäsi joutuvansa lopettamaan uransa: "Tuli kauhea paniikki, että oliko tämä tässä"