Kuva: Fotolia
Sinulle tuntematon pahoinpitelijäni: "Ajatteletko sitä päivää koskaan? Minä ajattelen - päivittäin"
Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.
"Hei!
Et tunne minua, enkä minä sinua, mutta minun on pakko kirjoittaa tämä.
En muista kasvojasi, muistan vain ruumiinrakenteesi ja ikäsi. Olit vanhahko ja ylipainoinen. Olit humalassa sinä päivänä. En tiedä käytitkö lisäksi vielä jotain aineita. En ymmärrä miksi kävit kimppuuni. Miksi löit 12-vuotiasta lasta, joka ei tehnyt mitään. Ei provosoinut sinua, ei yllyttänyt, ei mitään. Olin vain ostoksilla, ostamassa uusia vaatteita. Matkalle bussille. Matkalla kotiin.
Sinä pilasit minun päiväni. Minun elämäni. Aiheutit minulle paljon pahaa oloa teollasi.
En tiedä oletko yhtään miettinyt sitä päivää. Vai oliko se vain päivä muiden joukossa? Päivä, jolloin joit alkoholia ja olit ehkä kotimatkalla sinäkin. Toivon, että joskus edes muistaisit. Että se jossain vaiheessa palaisi mieleen ja sävähdyttäisi sinua. Toivon, ettet vain ole unohtanut mitä teit.
Pääsit kuin koira veräjästä. Et joutunut vastuuseen teostasi. Kukaan ei saanut tietää siitä. Olin liian rikki, jotta olisin voinut kertoa kenellekkään. En uskaltanut puhua. Pelkäsin että minua syytetään siitä. Suojelin muita vaikenemalla itse.
Raapaisit minua, kun rimpuilin irti otteestasi. Joka päivä joudun näkemään jäljen ja muistamaan sen päivän. Sen joka muutti minut lopullisesti. Minun on pitänyt valehdella kavereillenikin siitä jäljestä. "Mikä toi on?" "En muista" tai "en tiedä" on ollut vastaukseni. Vaikka tiedän liiankin hyvin. Sinä sen aiheutit.
En ole koskaan juossut mitään niin lujaa karkuun kuin silloin juoksin. Pelko sai vallan. Tekosi oli minulle liikaa.
Tekosi olisi kenelle tahansa liikaa. Tuhosin itseäni erilaisilla tavoilla sen jälkeen. Rankaisin itseäni siitä, etten pystynyt tekemään mitään. Onko se oikein, että 12-vuotias joutui pelkäämään kadulla liikkuessaan? Että tuhosin itseäni rangaistukseksi siitä, etten osannut tai pysynyt tekemään mitään? Olin avuton siinä hetkessä, kun kävit päälle. En uskaltanut edes huutaa apua, koska lamaannuin.
En ole pystynyt puhumaan teostasi ääneen. Pelkkä ajattelu saa minulle aikaan pahan olon. "Millä tavalla hän satutti sinua?" Minua alkaa oksettaa, itku nousee kurkkuun, haluaisin sanoa mutten ole tarpeeksi vahva. Tiedän, että auttaisi jos pystyisin sanomaan, mutten vain saa sanaa suustani. Jähmetyn paikoilleni ja hengitän syvään peittääkseni pahan olon. Sen pahan olon jonka sinä minuun jätit.
Tätä kirjettä kirjoittaessakin muistan edelleen sen päivän ja ne samat tunteet jotka silloin oli. Sen saman tuskan joka silloin vallitsi. En ole unohtanut, vaan muistan ehkä liiankin hyvin. Ja toivon, että pääsisin pian yli. Että unohtaisin sinut ja sinun kaamean tekosi.
Et ole kyynelteni arvoinen. Et pahan olon arvoinen. Et ole minkään arvoinen minun elämässä. Olit vain sen pienen hetken kiinni minussa. Ihan kirjaimellisesti kiinni. Olen vihainen sinulle siitä. En saaa varmaan koskaan tietää, miksi? Miksi juuri minä? Olen syyttänyt itseäni lukemattomia kertoja. Miettinyt, että jos en olisi kävellyt siitä juuri silloin. Jos olisin lähtenyt vähän myöhemmin. Jos en olisi lähtenyt sinä päivänä kaupungille. Kaikki olisi nyt toisin. Kaikki olisi hyvin. Olisin nyt onnellinen. Eläisin haaveilemaani elämää, ilman tätä taakkaa harteillani. En olisi välttämättä koskaan tuhonnut itseäni. Ollut niin pohjalla kuin silloin olin.
Olen vihainen sinulle. Pilasit lapsuuteni. Ala-asteen 6.luokan kevät meni piloille sinun takiasi. Muut olivat iloisia päästessään ala-asteelta pois. En osannut iloita. Toisilla oli kevätjuhlassa mekko päällä, minulla oli pitkät housut ja huppari, koska häpesin itseäni. Häpesin jälkiä käsissä. Jälkiä, jotka sinä teollasi aiheutit. Jälkiä, joita ei saa pois, vaikka haluaisin.
Sinun takiasi minun piti opetella pärjäämään yksin. Sinun takiasi jouduin kantamaan sellaista taakkaa jota kenenkään 12 vuotiaan ei pitäisi koskaan kantaa. Olen kantanut sitä taakkaa jo viisi vuotta. Viisi pitkää ja tuskaisaa vuotta.
En haluaisi olla väkivaltarikoksen uhri. Kukapa haluaisi. Sinun kaltaisiasi kusipäitä ei saisi liikkua vapaana. Ties vaikka olisit satuttanut toista lasta minun jälkeeni. Tai vaikka en olisikaan ollut ensimmäinen lapsi jota vahingoitit.
Sen päivän johdosta minulle tuli lukemattomia kertoja poissaolokohtauksia. Jälkeenpäin olen saanut tietää, että se on ihan normaalia kokemani jälkeen. Olin helpottunut, kun en ollutkaan tulossa hulluksi. Ja vielä vihaisempi sinulle siitä, että olit aiheuttanut ne.
Olen miettinyt, että jos joskus saisin tietää kuka olet, mitä tekisin. Antaisinko tämän kirjeen sinulle vai en? Aikoisin ainakin kertoa kuinka paljon minua satutit. Ja kuinka paljon olisin halunnut, että olisit jäänyt kiinni. Muttet jäänyt ja siitä voit kiittää vain minua. Silloin niin viatonta lasta, joka pelkäsi liikaa.
Lopuksi voin vain todeta, että toivon joka päivä unohtavani sen mitä teit. Pystyisin sanomaan, että olen kääntänyt tekosi voimaksi. Minusta on tullut vahva sen johdosta. Ja kaikista eniten toivon, että voisin unohtaa sinut. Et ole enää minkään arvoinen minulle."
Lue myös: Teille kiusaajani: "Miksi ette anna minulle anteeksi ja kerro, minkä takia minua niin vihaatte?"
Lue aikaisemmat Avoin kirje -sarjan jutut tästä.
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.
