Kuva: Shutterstock

Yhdysvalloissa ensimmäinen lintuinfluenssan aiheuttama kuolemantapaus ihmisellä

07.01.2025 15:30 - Minttu Tikkanen

Yhdysvalloissa ei ole aiemmin ollut vakavia sairastapauksia lintuinfluenssasta johtuen.

Yhdysvalloissa on todettu ensimmäinen lintuinfluenssasta johtuva kuolemantapaus, kertoo muun muassa yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.

Louisianan osavaltiossa asuneella 65-vuotiaalla henkilöllä todettiin lintuinfluenssa eli H5N1-viruksen tartunta jo viime vuoden puolella.

Kyseessä on ensimmäinen vakava tautitapaus ihmisellä Yhdysvalloissa. Nyt menehtyneellä henkilöllä oli kuitenkin ennestään useita perussairauksia. 

Sairastunut henkilö oli altistunut virukselle takapihallaan olleiden villilintujen kautta. Terveysviranomaisten tiedossa ei ole, että virus olisi voinut levitä johonkuhun toiseen ihmiseen sairastuneen kautta. 

Terveysviranomaiset ovat varoitelleet jo pitkään, että lintuinfluenssavirus voi vuosien myötä muuntautua myös tarttuvammaksi ja vaarallisemmaksi ihmiselle. Maailmassa on raportoitu kaiken kaikkiaan noin 900 tartuntapausta ihmisellä, joista kuolemaan on johtanut noin puolet.

Asiantuntijat eivät kuitenkaan usko viruksen olevan todellisuudessa aivan näin tappava, sillä todennäköisesti kaikki lievät tapaukset eivät koskaan edes tule viranomaisten tietoon, jolloin hoitoon vievät vakavat tapaukset saattavat vääristää tilastoa jonkin verran.

Myös Suomessa on pelätty lintuinfluenssan leviämistä eläimistä ihmisiin laajemminkin turkistarhauksesta johtuen. Lisää aiheesta voit lukea alta.

Lue myös: THL: Suomessa on jatkuva pandemiariski, ja syy löytyy turkistarhauksesta

Lue myös: Ruandassa aloitetaan rokotekokeilut pelättyä Marburg-virusta vastaan

Lähteet: CNN

Kilpailut

Uusimmat