Kuva: Shutterstock

Legendaarisen rock-bändin tarinasta elokuva

24.06.2024 22:15 - Nina Turunen

Saksalaisen rockyhtyeen tarina saapuu elokuvateattereihin.

Saksalaisen Scorpionsin tarina muuttuu pian elokuvaksi, kirjoittaa Deadline. ESX Entertainment on allekirjoittanut sopimuksen kehittää ja tuottaa musiikillinen elämäkerta Wind of Change, joka seuraa yhtyeen tietä tähtiin. 

The Scorpions on saksalainen hard rock -yhtye, jonka kitaristi Rudolf Schenker perusti Hannoverissa vuonna 1965. Menestyneimpään kokoonpanoon vuosina 1978–1992 kuuluivat Klaus Meine, Rudolf Schenker, Matthias Jabs, Francis Buchholz ja Herman Rarebell.

Vuosikymmenien mittaisen uransa aikana Scorpions on saavuttanut menestyvää kaupallista menestystä albumeilla Animal Magnetism, Blackout ja Love at First Sting. Scorpions on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä rock-yhtyeistä. 

Elokuvan nimi, Wind of Change tulee yhtyeen vuoden 1991 maailmanlaajuisesta hittisinglestä, joka julkaistiin Neuvostoliiton päättymiseen johtaneen epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen. Single myi 14 miljoonaa kopiota maailmanlaajuisesti. 

- Heidän soundissaan on laatua, joka on vertaansa vailla tässä genressä. Se on yksi syy siihen, miksi hitit, kuten Rock You Like a Hurricane ja Still Loving You, saavat edelleen paljon radiosoittoa ja täyttävät elokuvien soundtrackit. Heidän musiikkinsa on edelleen yhteydessä uuden sukupolven faneihin ympäri maailmaa, ESX Entertainmentin tuottaja Ali Afshar sanoo.

- Toivon, että kertomalla Scorpionsin tarinan voimme tuoda inspiraatiota maailmaan, Afshar jatkaa. 

Elokuva on tarkoitus kuvata Euroopassa myöhemmin tänä vuonna. Se julkaistaan mahdollisesti vuonna 2025 Scorpionsin 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. 

Lue myös: Metallica teki yleisöennätyksen: "Osoitus bändin ja yleisön ainutlaatuisesta suhteesta"

Lue myös: Pantera aloittaa Euroopan-kiertueensa Suomesta

Lähde: Deadline

Kilpailut

Uusimmat