Kuva: AOP

Tältä Timothée Chalamet näyttää Bob Dylanin roolissa - katso traileri

25.07.2024 18:15 - Sanni Seppä

Bob Dylanista kertova elokuva on saanut ensimmäisen trailerinsa.

Timothée Chalamet, 28, näyttelee legendaarista Bob Dylania uudessa elämäkertaelokuvassa A Complete Unknown. Elokuvan ohjaa James Mangold.

Elokuvassa seurataan artistin uran alkuvaiheita New Yorkissa, sekä Dylanin häikäisevää nousua konserttisaleihin ja listojen kärkeen. Elokuvassa käsitellään myös Dylanin tyylimuutosta folkmusiikista sähköiseen rockiin. Chalametin lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Edward Norton (Pete Seeger), Elle Fanning (Sylvie Russo), Monica Barbaro (Joan Baez), Boyd Holbrook (Johnny Cash) ja Dan Fogler (Albert Grossman).

Tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole vielä tiedossa, mutta elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa tämän vuoden joulukuussa. 

Elokuvasta on julkaistu nyt ensimmäinen traileri, jolla nähdään muun muassa miten Chalamet tulkitsee Dylanin kappaletta A Hard Rain’s a-Gonna Fall. Voit katsoa videon alta tai painamalla tästä.

Chalamet on sukupolvensa suosituimpia näyttelijöitä. Hän on tähdittänyt muun muassa hittielokuvia Dyyni ja Dyyni: Osa kaksi, Wonka, Call Me By Your Name ja Bones and All.

Lue myös: Palkittu Gladiator-elokuva saa jatkoa - katso traileri

Lue myös: Vuoden 2006 hittielokuvalle lupaillaan nyt odotettua jatko-osaa - mukana myös Meryl Streep

Lue myös: MTV tekee kulttisarjasta kotimaisen version - rooleissa esimerkiksi tämän vuoden Putous-voittaja

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat