Kuva: Solar Films / Cata Portin
Häjyt 2 kärkkyy jo 100 000 katsojan rajapyykkiä
Yhteensä reilut 92 000 katsojaa kerännyt elokuva oli viime viikonlopun katsotuin.
Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva Häjyt 2 kolkuttelee pian jo 100 000 katsojan rajapyykkiä. Elokuva on kerännyt vajaassa kahdessa viikossa jo yhteensä 92 750 katsojaa. Viime viikonloppuna elokuva houkutteli 20 421 katsojaa elokuvateattereihin.
Viime viikonlopun toiseksi katsotuin elokuva oli Risto Räppääjä ja kaksoisolento. Elokuva keräsi 18 538 katsojaa teattereihin viime viikonloppuna ja sillä on nyt kaikkiaan 123 528 katsojaa.
Kotimaiset elokuvat kiinnostavat
Kotimaiset elokuvat ovat muutenkin keränneet mukavasti katsojia tänä vuonna teattereihin, sillä tällä hetkellä vuoden viisi katsotuinta elokuvaa ovat kaikki kotimaisia.
Vuosilistan ensimmäisellä sijalla on Klaus Härön Ei koskaan yksin lähes 155 000 katsojalla, perässään Risto Räppääjä ja kaksoisolento. Kolmannella sijalla on viime vuoden joulukuussa ensi-iltansa saanut Levoton Tuhkimo, joka on kerännyt yhteensä lähes 190 000 katsojaa, joista 115 000 on käynyt katsomassa elokuvan tämän vuoden puolella.
Lue myös: Arvostelu: Häjyt 2 pureutuu ison elokuvan elkein suuren mittakaavan teemoihin – ja onnistuu siinä
Lue myös: Arvostelu: Kari Ketonen on uuden komediasarjan kantava voima
Lähde: SES