Kuva: Matti Raivio

Perparim Hetemaj muutti 6-vuotiaana Suomeen sodan keskeltä: 'Vanhemmille se oli vaikeampaa'

25.05.2024 20:15 - Vilma Toikka

Hetemaj kertoo Sunnuntaibrunssi-podcastissa traumoistaan sodan keskellä.

Esko Eerikäisen luotsaamassa Sunnuntaibrunssi-podcastissa vieraili jalkapalloilija ja jalkapallovalmentaja Perparim Hetemaj, 37. Hetemaj päätti huikean ammattilaisuransa HJK:n riveihin joulukuussa 2023. Nyt Hetemaj toimii HJK:n kakkosjoukkueen Klubi 04:n valmennustiimissä. 

Hetemaj syntyi vuonna 1986 Jugoslaviassa. Hän kertoo lapsuuden sisältäneen ulkona leikkimistä ja seikkalemista kulkukoirien kanssa. Vaikka lapsuus oli Hetemajin kokemuksen mukaan turvallinen, oli lapsuudessa myös synkempi puoli.

Jugoslavian hajoamissodat käytiin vuodesta 1991 vuosikymmenen loppuun sakkaa Jugoslavian alueella Balkanin niemimaalla. Sotaa käytiin Sloveniassa, Krotiassa, Bosniassa, Kosovossa ja Etelä-Serbiassa.

Sotien syynä olivat Jugoslavian alueen etnisten ryhmien erimielisyys maan hallinnosta, taloudesta ja alueiden jaosta.

Sota näkyi myös vahvasti Hetemaj'n perheen arjessa. Hänen mukaansa tilanteen muuttumisen huomasi etenkin aikuisissa.

- Muistan, että kun jutut alkoivat muuttumaan, niin sitten tuli selkeästi pelkotiloja. Yhtäkkiä nähtiin enemmän sotilaita ja poliiseja. Se käyttäytyminen oli aggressiivisempaa.

- Heillä oli periaatteessa mahdollisuus tehdä mitä vain, ilman mitään seurauksia. Jonkun tappaminen, hakkaaminen tai pahoinpitely oli ihan fine, Hetemaj kertoo Eerikäiselle. 

Hetemaj kertoo, että lapsille kokemus ei ollut samanlainen, kuin vanhemmille, jotka joutuivat luopumaan kaikesta kotimaassaan heidän paettuaan sotaa. Hetemaj oli vain 6-vuotias, kun he muuttivat Suomeen. 

- Vanhemmille se on ollut pahempi, kuin meille lapsille. Lapsillehan se on loppujen lopuksi yllättävän helppoa, koska mikä on tärkeämpää lapsena, kuin vanhemmat. Jos muutat pakolaisena jonnekin, ja siinä on mahdollisuus, että äiti ja isä on mukana, niin olet periaatteessa turvassa.

Hän kertoo, että lapsuuden tapahtumat ovat vaikuttaneet tähänkin päivään ja aikuisiällä hän on vasta paremmin sisäistänyt asiat. 

- Kyllä siinä on aina sellaisia traumoja, ja sitten kun kasvat, niin ymmärrät vielä enemmän, ja mietit, että ehkä tämän takia käyttäydyn näin. 

Haastattelun voit kuunnella kokonaisuudessaan alta. Jos linkki ei näy, löydät haastattelun myös täältä

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Suomalaisten suosikkiurheilija on valittu

Lue myös: Oletko kova urheilutietäjä? Vain parhaat vetävät tässä testissä täydet pisteet

Kilpailut

Uusimmat