Kuva: Shutterstock

Säässä tapahtuu nyt niin monta käännettä, ettei perässä ole pysyä - Foreca ennustaa pyryä ja lämpöä

06.01.2025 20:15 - Minttu Tikkanen

Sää voi tulevina viikkoina myös lämmetä reilusti.

Loppiaisen jälkeen sään odotetaan seilaavan edestakaisin, ennustaa Foreca.

Ensin Suomen ylle saapuu mittava lumisadealue, mikä voi tarkoittaa lumen tuloa jopa pyryttämällä laajoilla alueilla. Sää muuttuu jo tiistain aikana, jolloin kannattaa myös varautua pyryn vuoksi erityisen huonoon ajokeliin varsinkin etelässä. Samalla pakkanen hieman lauhtuu ja lämpötila kohoaa.

Lunta voi sataa reilustikin, etelä- ja keskiosassa maata tiistaina 5–10 senttimetrin verran. Ajokeliä huonontaa entisestään se, että tiistain edetessä sade voi muuttua jäätäväksi. Tiistain aikana sadealue liikkuu etelästä hiljalleen kohti pohjoisempaa Suomea. 

Torstain aikana pakkasen odotetaan kuitenkin hetkellisestä lauhtumisesta huolimatta uudelleen kiristyvän. Etelässäkin pakkasta voi olla useita asteita ja pohjoisessa jopa -15 astetta. Tuleva viikonloppu sujunee siis vielä varsin talvisissa merkeissä. 

Ensi viikolla on kuitenkin odotettavissa myös nopeaa lämpenemistä, jos ennusteissa näkyvä korkeapaineen alue. Lappia myöten saatetaan kivuta plussan puolelle ja sateet voivatkin muuttua vedeksi. Ennuste ei kuitenkaan lämpenemisen toteutumisen osalta ole vielä tässä vaiheessa varma. 

Lue myös: Näin hankkiudut joulukuusesta eroon ilman kaikkialle karisseita neulasia

Lue myös: Intiassa ilma on nyt niin sakeaa, että se voi haitata jopa lentoliikennettä

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat