Kuva: Shutterstock

Suomen ja Viron välinen tiedonsiirto automatisoituu - nyt kuolintapaukset, myöhemmin muut tiedot

15.04.2025 17:15 - Hanna Levänen

Tulevaisuudessa siirrot koskevat myös osoite- ja siviilisäätytietoja.

Suomen ja Viron viranomaisten välinen yhteistyö syvenee tämän vuoden aikana. Muun muassa tästä päivästä alkaen kansalaisten kuolintiedot siirtyvät automaattisesti maasta toiseen. Asiasta kertoo Digi- ja väestötietovirasto tiedotteessa.

Tiedonsiirron odotetaan helpottavan muun muassa omaisten asiointia sekä erilaisia viranomaisprosesseja. Esimerkiksi sosiaalietuuksien maksujen päättyminen ja pankkitilien sulkeminen kansalaisen menehtyessä etenevät jatkossa ilman erillistä ilmoitusta.

Tietojen automaattista siirtymistä kehitetään entistä enemmän kuluvan vuoden aikana.

- Tietojen vaihdon ensimmäisessä vaiheessa saamme Virosta säännöllisesti tiedot maassa kuolleista Suomen kansalaisista, Digi- ja väestötietoviraston ylijohtaja Timo Salovaara kertoo tiedotteessa.

- Seuraavassa vaiheessa tietojenvaihto laajenee koskemaan maiden välisiä muuttoja. Tulevaisuudessa tietojenvaihtoa laajennetaan koskemaan myös muita tietoja, kuten nimen ja siviilisäädyn muutoksia sekä lapsen syntymää koskevia tietoja.

Maiden tavoitteena siis on, että vuoden 2025 loppuun mennessä myös muuttotiedot siirtyvät automaattisesti. Tämän ansiosta maiden välillä muuttavien kansalaisten osoitetiedot pysyvät ajantasaisina molempien maiden väestörekistereissä.

Muutos vaikuttaa myös kansalaisten vakinaisiin osoitetietoihin. Jatkossa vakinainen asuinpaikka voi olla rekisteröitynä vain yhteen maahan kerrallaan. Tämän myötä myös asuinpaikkaan perustuvia sosiaalietuuksia voi saada vain yhdestä maasta kerrallaan. Viraston mukaan Suomella on ollut samanlainen sopimus muiden Pohjoismaiden kanssa jo 1960-luvulta lähtien.

- Suurimmalla osalla henkilöistä, joita väestötietojen vaihtamiseen liittyvä muutos koskee, on asuinpaikka rekisteröity vain yhteen maahan. On myös henkilöitä, joilla on vakinainen asuinpaikka rekisteröity sekä Suomessa että Virossa, ja nämä merkinnät tullaan tarkistamaan ja korjaamaan, Viron sisäministeriön väestötietoasioiden päällikkö Enel Pungas kertoo tiedotteessa.

Digi- ja väestötietoviraston mukaan tiedonvaihdon valmistelujen yhteydessä huomattiin, että noin 5000 Suomen kansalaisen vakinainen osoite on rekisteröity molempiin maihin. Kyseisiin henkilöihin ollaan yhteydessä viranomaisten toimesta vuoden loppuun mennessä.

Lue myös: Näin suomalaisten tulotaso on kehittynyt viime vuosina - erot kaupungeittain selviä

Lue myös: Ulkomaiset matkailijat toivat Suomeen yli miljardi euroa talvikaudella - turistimäärät kasvussa

Lue myös: Suomalaiset boikotoivat amerikkalaistuotteita - katso, missä ryhmissä tämä etenkin korostuu

Lähde: Digi- ja väestötietovirasto

Kilpailut

Uusimmat